Tavoitteet

Vizibler (ent. Digiraksa) kehittää helppokäyttöisiin liikkuvan kuvan tallennusvälineisiin, live-videokuvaan ja paikannukseen perustuvaa palvelua ensisijaisesti rakennus-, kiinteistö- ja huoltoalan yritysten tarpeisiin. Palvelun avulla on tarkoitus tehostaa erilaisen kiinteän omaisuuden rakentamiseen, korjaamiseen ja huoltoon liittyvää valvontaa, dokumentointia ja raportointia.

Roolimme

Taito United on ollut alusta saakka toiminut Viziblerin tuotekehityskumppanina. Taito on toteuttanut järjestelmän, joka tallentaa kamerasta lähetetyn videokuvan paikkatietoineen, ja poimii siitä kentällä tehdyt havaintokohdat omiksi klipeikseen osana helposti tarkasteltavia ja edelleen käsiteltäviä raportteja. Järjestelmän kautta on mahdollista tarkastella videokuvaa myös livenä.

Asiakkaamme kommentit

"Yhteistyö Taito Unitedin kanssa on toiminut hyvin. Taidon osaamisprofiili on juuri oikeanlainen meidän tuotekehitystämme ajatellen. Ensinnäkin Taito on tehnyt paljon töitä rakennus- ja kiinteistöalan yrityksille, joten toimialaymmärrys on erinomaisella tasolla. Toiseksi heillä on osaamista live-videokuvan käsittelystä, josta on ollut tässä työssä suuri hyöty."


Samppa Ruohtula
Toimitusjohtaja
Vizibler