Siirry sisältöön
Taito United logoTakaisin etusivulle

Rakentamisen digitalisointia veroraportti kerrallaan

Case Vastuu Group | 2020

Ongelma

Veronumero.fi on Suomen Tilaajavastuu Oy:n palvelu, jonka avulla rakennustyömailla toimivat yritykset voivat digitalisoida lakisääteistä raportointiaan verohallinnolle. Kyseessä on toimialan yhteinen palvelu, johon kerätään tietoja kaikilta työmailla toimivilta yrityksiltä. Tietoja tarjotaan rajapintojen kautta kymmenien eri toimittajien toteuttamille järjetelmille. Kokonaisuuteen kuuluu myös VALTTI-henkilökortti, joka on käytössä lähes 700 000 työntekijällä työmailla.

Ratkaisu

Taidon konsultit ovat suurelta osin toteuttaneet sekä taustajärjestelmät että web-käyttöliittymää. Kahden vuoden ajan vastasimme myös tuotekehityksen ohjaamisesta, sekä olimme Suomen Tilaajavastuun apuna järjestelmän suunnittelussa ja käyttöönottoprojekteissa eri asiakkaille.

Tulokset

Veronumero.fi on tärkeä askel kohti rakennusalan digitalisaatiota. Helposti käytettävän verkkopalvelun avulla rakennusalan yritykset ovat onnistuneet nopeuttamaan ja suoraviivaistamaan lakisääteisiä prosessejaan jättäen enemmän aikaa merkityksellisille työtehtäville.

"Taito United on osoittanut pystyvänsä monenlaisiin toimeksiantoihin. Taidon konsultit eivät pelkästään koodaa, vaan he osaavat myös ajatella mikä liiketoiminnalle on tärkeää."

Mika Huhtamäki, Varatoimitusjohtaja

Lisää projektejamme

Katso lisää projekteja

Ota yhteyttä

myynti@taitounited.fi

Selvitetään yhteistyömahdollisuuksia!

  • Tuomas Kaipainen

    Tuomas Kaipainen

    Toimitusjohtaja

    +358 40 501 1553
  • Antti Seppänen

    Antti Seppänen

    Kaupallinen johtaja

    +358 50 529 4558
  • Henri Thor-Touch

    Henri Thor-Touch

    Kehityspäällikkö

    +358 45 652 6846
Taito United logo

Sijainti

Metsänneidonkuja 10

Spektri, Kvartti 2. krs

02130 Espoo

Myynti

  • Taito United LinkedIn tili
  • Taito United Facebook tili
  • Taito United Twitter tili
  • Taito Unitedin Itewiki

Sivulinkit