Siirry sisältöön
Taito United logoTakaisin etusivulle

Paula: Mulla on vahva fiilis, että Taidon koodarit ja johto luottaa toistensa tekemiseen

Taitolaiset | 26. heinäkuuta 2023

Neljä kuukautta sitten Taidolla aloittanut projektipäällikkö Paula arvostaa, että luottoa löytyy omaan ja toisten tekemiseen. Paulan työssä isossa painoarvossa on tutustua muihin taitolaisiin, jotta asioita osaa viedä parhaalla tavalla eteenpäin.

Siiri Länsmans
Siiri Länsmans

HR / TA Manager

Miten päädyit Taidolle? Koska tulit taloon? Aloitin Taidolla huhtikuussa 2023 projektipäällikkönä. Kuulin roolista tuttujeni kautta ja näin ilmoituksen Linkkarissa. Sain Taidosta kaksi eri suositusta tutuiltani ja haastattelu jätti heti hyvän fiiliksen. Haastattelu pidettiin toimistolla ja näin samalla muitakin taitolaisia, mikä loi hyvän mielikuvan ihmisistä ja työpaikasta.

Minkälainen on tyypillinen työviikkosi projektipäällikkönä? Mulla ei ole tyypillistä työviikkoa, koska projektipäällikön roolissa on paljon vaihtelevuutta. Tykkään siitä, että ei palaveerata liikaa ja on sopivasti sisäisiä- sekä asiakaspalavereja. Mun työssä on aika paljon pohdiskelua ja mietin paljon mm. prosessien kehittämistä. Isossa painoarvossa on tutustua meidän tyyppeihin. Kun oppii tuntemaan toisten työskentelytapoja, on siten helpompi auttaa muita ja viedä asioita parhaalla tavalla eteenpäin.

Mikä tekee työstäsi mielekkään? Vaihtelevuus ja luotto. Mulla on vahva fiilis, että taidon koodarit ja johto luottaa toistensa tekemiseen. Annetaan tehdä ja itse oppia, mikä toimiii ja mikä ei, eikä asioita sanella etu- tai jälkikäteen. Tykkään kun on useita projekteja, mikä meinaa, että on paljon eri työkavereita, joiden kanssa pääsen tekemään töitä. Sitä kautta saan sopivissa määrin haastetta.

Mikä projektipäällikön roolissa kiehtoo? Organisoitumisesta saan kiksejä! Tykkään olla ihmisten kanssa tekemisissä ja sitä tässä työssä pääsee päivittäin tekemään. Myös se vaihtelevuus on itselle tärkeää. Tykkään projektipäällikön roolista myös siksi, koska koen olevani siinä hyvä.

Miten kuvailisit Taitoa? Taito on hyvä työpaikka ja työnantaja. Täällä on tosi kiva ilmapiiri, nimenomaan luottavainen ilmapiiri. Täällä tykätään olla ja kaikkien annetaan olla omia itsejään. Taidolla otetaan myös hyvin huomioon tasa-arvoisuusasiat.

Paras taitosi? Osaan toimia erilaisten ihmisten kanssa, osaan lukea ihmisiä ja käyttäytyä sen mukaisesti. Koodarit ja asiakkaat ovat erilaisia, joten on kiva, että osaan jeesata ja toimia sen mukaisesti, miten tarvii.

Mitä taitoa haluat kehittää? Oon kyllä yhä enemmän kiinnostunut koodaamisesta. Haluaisin oppia ymmärtämään tätä maailmaa vielä enemmän, vaikkei tarvetta itse koodaamisen opettelulle olekaan.

Mitä teet silloin kun et ole töissä? Tavallaan projektinjohtamista silloinkin, hallitsemalla lapsiperhearjen katastrofia.

HR & Recruiting

Siiri Länsmans
Siiri Länsmans

HR / TA Manager

Lisää luettavaa

Taito United logo

Sijainti

Metsänneidonkuja 10

Spektri, Kvartti 2. krs

02130 Espoo

Myynti

Antti Seppänen

+358 50 529 4558myynti@taitounited.fi
  • Taito United LinkedIn tili
  • Taito United Facebook tili
  • Taito United Twitter tili
  • Taito Unitedin Itewiki

Sivulinkit