Siirry sisältöön
Taito United logoTakaisin etusivulle

Palvelumuotoilulla kestävämpää matkailua kotimaassa

Case 6Aika | 2021

Ongelma

Matkailuala on samalla sekä yksi maailman nopeimmin kasvavista aloista että huomattava hiilidioksidipäästöjen tuottaja. Alan suuren koon takia tietoa on todella paljon monessa eri paikassa, ja lisäksi ala myös muuttuu todella nopeasti. Tietoon perustuvien päätösten tekemiseen tarvittaisiin luotettavaa, ajantasaista ja helposti saatavilla olevaa dataa.

6Aika Carbon Neutral Tourism -hankkeen tavoitteena on dataa hyödyntäviä älykkäitä ratkaisuja sekä uusia toimintamalleja kehittämällä vähentää matkailualan hiilidioksidipäästöjä ja lisätä energiatehokkuutta. Hankkeeseen etsittiin kumppania kilpailutuksella, ja konsortio johon Taito United kuului valikoitui kumppaniksi mielenkiintoisen tulokulman ja monipuolisen osaamisen takia.

Ratkaisu

Yhteiskehittämisen menetelmillä, kuten työpajoilla ja pyöreän pöydän keskusteluilla, rakennettiin uudenlainen toimintamalli. Kehittämisessä oli mukana Taidon ja 6Aika-hankkeen toteuttajien lisäksi matkailualan yrityksiä, destinaatio-organisaatioita sekä kansallisia matkailun kehittämisorganisaatioita. Toimintamalli keskittyy pääsääntöisesti hiilijalanjäljen mittaamiseen, sillä datan rikastamiseen, kestävyyden indikaattoreihin, sekä datan tuomiseen näkyväksi matkailuyrityksille ja destinaatio-organisaatioille.

Taito Unitedin pitkäaikainen yhteistyö konsortiossa mukana olevien Vastuu Groupin ja Platform of Trustin kanssa toi myös laajan käytännön kokemuksen datan rikastamisesta ja esteettömästä virtauksesta mukaan hankkeeseen.

Tulokset

Yritysten ymmärrys omasta hiilijalanjäljestä ja siihen vaikuttavista asioista kasvaa, sekä myös destinaatio-organisaatiot ymmärtävät paremmin oman alueensa matkailun kestävyyden tilan. Datan perusteella voidaan tehdä toimenpiteitä hiilijalanjäljen pienentämiseksi, sekä sitä voidaan hyödyntää erilaisissa valtakunnallisissakin hankkeissa, kun se on yhtenevää ympäri Suomen. Hankkeen päätavoitteiden saavuttamisen lisäksi yksi tärkeä lopputulos onkin vahvan pohjan rakentuminen alueelliselle ja valtakunnalliselle yhteistyölle.

Hankkeen jälkeen ratkaisun siirryttyä Visit Finlandille osaksi Sustainable Travel Finland -ohjelmaa, ratkaisua tullaan käyttämään yhtenä mittarina Valtioneuvoston julkaisemassa Suomen kestävän kasvun ohjelmassa, eli toisin sanoen kansallisella tasolla matkailun kestävyyttä mitattaessa. Samalla mittaristolla raportoidaan Suomen matkailun kehittymistä EU-tasolle.

logoputki700

"Kyseessä oli poikkeuksellinen projekti koko Suomenkin mittakaavassa; mukana oli niin paljon eri sidosryhmiä ja riippuvuuksia. Eri toimijoiden ymmärrys hiilijalanjäljen mittaamisen tarpeellisuudesta ja hyödyntämisestä oli hyvin vaihtelevalla tasolla. Yksi suurimmista tuloksista on yhteistyön tiivistyminen, ymmärrämme nyt paremmin haaste- ja tarvekenttää. Tässä täytyy kiittää Taito Unitedia ja heidän joustavaa asennetta tekemiseen. (Jonna) Taito hyppäsi heti mielettömän hyvin messiin. Oli mukana monessa eri tilanteessa ja halusi päästä syvälle ja ymmärtää mistä on kyse. Joustavuus ehdottomasti ykkösjuttu mistä kehun. Joustavuus, ratkaisukeskeisyys, erinomainen yhteistyökyky, mukavia tyyppejä. Jos joku tarvitsee joustavaa yhteistyötahoa dataa hyödyntävien ratkaisujen palvelumuotoiluun, voin lämpimästi suositella Taito Unitedia. (Matti)"

Jonna Pitkänen / projektipäällikkö / Helsingin kaupunki, Matti Pollari / projektipäällikkö / Visit Tampere

Lisää projektejamme

Katso lisää projekteja

Ota yhteyttä

myynti@taitounited.fi

Selvitetään yhteistyömahdollisuuksia!

  • Tuomas Kaipainen

    Tuomas Kaipainen

    Toimitusjohtaja

    +358 40 501 1553
  • Antti Seppänen

    Antti Seppänen

    Kaupallinen johtaja

    +358 50 529 4558
Taito United logo

Sijainti

Metsänneidonkuja 10

Spektri, Kvartti 2. krs

02130 Espoo

Myynti

  • Taito United LinkedIn tili
  • Taito United Facebook tili
  • Taito United Twitter tili
  • Taito Unitedin Itewiki

Sivulinkit